perjantai 18. syyskuuta 2009

Henkkamaukkaa osa 1

Tänään kävin hakemassa postista H&M:n paketin numero 1 (tai ehkä nro 21578). Sieltä löytyi Miskalle vaaleansininen pitkähihainen peruspaita, jota voi sitten käyttää vaikka t-paidan alla. Miskalle tuli myös turkoosit fleecehousut. Rasmus sai tällä kertaa kahta eri kokoa sen ihanan metsäneläin-paidan. Meiltä löytyi jo kyseinen paita koossa 74 cm, mutta piti sitten saada isommatkin kun on niin ihana paita. Lisäksi Rasmukselle oli ruskeat velourhousut. Minullekin paketissa oli t-paita, mutta en nyt jaksanut sitä kuvailla =) Ensi viikolla pitäisikin tulla paketti nro 2. Me&I pakettiakin edelleen odotellaan...

Kuvan vaatteet H&M.

Päivän aikana tuli taas tehtyä tilauksia netin kautta. Tällä kertaa tosin äidin laskuun, kun lupasi että voin valita Miskalle jotain kivaa syntymäpäivälahjaksi. Tilasin sitten Metsolan froteehaalarit ja 2 niihin sopivaa paitaa. Tilauksen tekemisen jälkeen rupesi harmittamaan ettei Rasmukselle sitten ole sitä ihanaa haalaria... no, seurauksena oli tietysti uusi tilaus ;) Näistäkin lisää tuonnempana.

Miskan 2v. synttärit on tosiaan kahden viikon päästä ja suunnittelu on ihan vaiheessa. En ole mikään ruuanlaittaja tai leipojatyyppi (siivoojatyyppi tosin olen, muistutan kuulemma erehdyttävästi Frendien Monicaa). Mummut ovat onneksi luvanneet leipoa jotain, mutta kakku pitäisi taas itse tekaista. Viime vuonna kyseinen operaatio onnistui ihan mukiinmenevästi, tänä vuonna ei kuitenkaan kehtaa tehdä samanlaista kakkua =D Otan siis ohjeita ja ehdotuksia vastaan!

Ei kommentteja: