sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Muksumessuilua (varoitus: paljon ostoksia)

Eilen aamusella käytiin Miskan ja mummun kanssa Muksumessuilla. Onneksi olin säästänyt niitä varten rahaa (eli myynyt kaikkea mahdollista), sillä messujen nimeksi olisi hyvin voinut vaihtaa "lastenvaatemessut". Vähän isommille lapsille olisi ollut vaikka mitä puuhaa, mutta meillä keskityttiin lähinnä ihmettelyyn, esiintyjien katseluun ja poliisiautossa istumiseen =) Niin ja minä tietysti keskityin shoppailuun...

Me&I:n ja Marakattimarssin pisteitä olin ehkä eniten odottanut, eikä se ihan turhaa ollut. Me&I:n alekoreista löytyi Miskalle canvashousut ja Rasmukselle plyysitakki. Miskan houkuttelin vielä ongintaan (salaisia vaatteita 10 eurolla), vaikka olin lähes varma että saamme jonkun t-paidan joka kaapista jo löytyy. Mutta mahtavana yllätyksenä saatiin beige pitkähihainen siilipaita! Marakattimarssilta ostin molemmille hauskat pöksyt, jotka myös olivat alehintaisia.

Metsolan pisteestä oli pakko saada Rasmukselle traktorihaalari ja Jopatuulta löytyi molemmille Snoozyn t-paidat. Matkassa mukana ollut mummu osti vielä Tintun fleecehatun, joka kiertää sitten molemmilla pojilla.

Miskalle: hattu Tinttu, pallohousut Marakattimarssi, siilipaita ja canvashousut Me&I, t-paita Snoozy.

Rasmukselle: plyysitakki Me&I, housut Marakattimarssi, haalari Metsola ja t-paita Snoozy.

Iltapäivällä oli vielä järjestämäni Me&I kutsut. Hienosti sain hillittyä itseni, vaikka tekikin vaikka mitä mieli ;) Lähinnä hyödynsin lokakuun emännän etuja, mutta otin myös Rasmukselle plyysihousut ja itselleni sen päärynätunikan. Tuon tunikan hankintaa olen kauan hautonut ja nyt sen sitten vihdoin sain tilattua.

Viikonloppu meni niin vauhdikkaasti, että en ehtinyt kovin paljoa ommella. Yhden paidan sain valmiiksi, mutta siihen "kuuluvat" housut ovat vielä kesken. Toivottavasti ehdin tehdä kaikki keskeneräiset alkuviikosta.

Tämän shoppailupainotteisen (ja ehkä vähän tylsänkin) postauksen loppuun toivotan kaikille oikein mukavaa alkuviikkoa! Pitäkää itsenne lämpiminä :)

5 kommenttia:

S kirjoitti...

Pallohousut ja alakuvat t-paita ovat suosikikini.

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Kivoja ostoksia! =)

Kotiäiti kirjoitti...

Tuon siilipaidan minäkin Minille haluaisin! Ja se päärynätunika löytyy minultakin, on tosi kiva! :)

Mia kirjoitti...

Ihanuuksia kaikki! :o)

miitu kirjoitti...

Siilipaita oli kyllä hieno ongintasaalis! Noista pyydetään välillä ihan hirveesti huutiksessa :(