torstai 1. lokakuuta 2009

Ihanat Me&I:n pilvet

Tänään oli Me&I:lle tullut muutama uutuus, joista meillekin oli heti pakko tilata. Molemmille pojille tulee pilvikuvioiset plyysipaidat ja Rasmukselle vielä iki-ihana plyysihaalari samassa pilvikuviossa. Oma myyjäni myös houkutteli lokakuun emännän-eduilla pitämään kutsutkin, joten nekin on nyt tälle kuulle varattu :)

Kutsut pidetään täällä Tampereen naapurikaupungissa lauantaina 17.10. ja tervetulleita ovat myös "tuntemattomat". Jos siis olisit kiinnostunut osallistumaan, laita yhteystietosi kommenttiboksiin (en julkaise niitä) niin otan sitten yhteyttä ja kerron tarkempia tietoja.

Kuvat Me&I

Sekä minä että muksut ollaan flunssassa :( Tosi kiva kun on ne Miskan synttärijuhlatkin lauantaina. Yllättäen olen itse surkeimmassa kunnossa, Miskalla ja Rasmuksella on lähinnä vain nuhaa ja yskä. Rasmukselle tulee myös ensimmäinen hammas ja nämä kaksi yhdistettynä ovat aiheuttaneet ihan kivasti huutoa ja surkeaa syömistä. No, toivottavasti tämä menisi pian ohi.

Huomenna täytyykin sitten siivota ahkerasti (koiralla kun on karvanlähtö) ja laitella paikkoja kuntoon juhlia varten. Kakun ajattelin kasata kolmesta kääretorttulevystä ja ne teen sitten lauantaina aamulla. Tekemistä riittää...

3 kommenttia:

paivi kirjoitti...

moi. kysyisin että voiko me&i vaatteita tilata vain myyjän kautta, vai voiko tilata netistä?
en ole käynyt kutsuilla ja vasta kiinnostunut näistä.....

Henna kirjoitti...

Onkohan nuo pilvipaidat kovinkin paksuja, kun ovat plyysiä? Ts. tukehtuukohan meidän Mini noihin. :D

miitu kirjoitti...

paivi: Me&I vaatteita voi tilata osallistumalla kutsuille tai sitten lähettämällä viestin nettisivujen kautta. Kohdasta "ostaminen" löytyy asuinalueet, joista omaa klikkaamalla pääsee jättämään yhteystietonsa. Yleensä muutaman päivän sisällä joku lähialueesi myyjistä ottaa sinuun yhteyttä ja tilaus tehdään silloin sähköpostin välityksellä. Sitten kun sinulla on jonkun myyjän yhteystiedot, voit aina helposti laittaa hänelle viestiä ja tilata lisää =)

Henna: Luulen että nuo paidat ovat samaa materiaalia kuin plyysihousut ja -haalarit, eli eivät mitenkään paksuja. Ovat varmaan aika lähellä ihan Lindexin perusveloureja :)