tiistai 6. lokakuuta 2009

Apua, meidän isompi vauva on 2 v.! (ja vähän muutakin asiaa)

Otsikko kertookin kaiken, eli tänään on Miskan virallinen syntymäpäivä ja mahtavat 2 vuotta tuli täyteen =) Ihan vauvahan tuo vielä on, vaikka onkin jo isoveli. Muita juhlallisuuksia ei enää tänään ollut, mutta virallisen synttäripäivän kunniaksi syötiin sitten ruuan päälle jätskit ;)

Tulipa minunkin käytyä Vauva.fi sivustolla lukemassa lastenvaateshoppailijoiden blogeista noussutta keskustelua. Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, mutta olisi tietysti mukavaa kun ne voitaisiin esittää asiallisesti. Kirjoitankin nyt oman kantani asiaan, ettei sitten täällä vieraileville tule vääriä käsityksiä.

Olen siis ihan tavallinen äiti, jolla on ihan tavalliset lapset ja koti. Teemme miehen kanssa ihan tavallisia töitä (nyt toki olen äitiyslomalla) ja saamme ihan tavallista palkkaa. Asumme omakotitalossa, joka myös on ihan tavallinen eikä mikään 300 neliön ökylukaali. Päivämme täyttyvät lasten kanssa puuhailusta, kotitöistä ja perhe-elämästä nautiskelusta. Olemme todellakin ihan tavallisen tylsiä emmekä missään nimessä täydellisiä!

En voi sanoa, että lastenvaatteet olisivat minulle harrastus. Toki niitä ostan, mutta tarpeeseen. Äärimmäisen harvoin meillä jää mikään vaate käyttämättä ja jos jää, se johtuu yleensä sopimattomuudesta. Ostan suurimman osan alesta ja usein myös seuraavaa kokoa varastoon, ettei sitten myöhemmin tarvitse ostaa täydellä hinnalla. Myyn pieneksi jääneitä pois ja usein käytän niistä saadun rahan "uusiin" vaatteisiin. Isommalla pojalla on toki aika paljon vaatteita, mutta tässä kokoluokassa ne myös ovat käytössä kaksi vuotta. Osa vaatteista jää vielä pikkuveljen käyttöön, jolloin vaatteiden pitää olla kestäviä ja hyvälaatuisia. Haluan myös, että lapseni näyttävät lapsilta ja siksi puenkin heidät raikkaisiin väreihin ja kuvioihin. Kaikki eivät samanlaisista vaatteista tykkää ja siihen heillä myös on oikeus.

Oman blogini perimmäisenä tarkoituksena on antaa omilla ostoksilla muille vinkkejä. Mitä nyt löytyy kaupan hyllystä ja missä on vaatteita alessa. Samalla tavalla olen saanut muiden blogeista vinkkejä =) Tarkoituksena ei ole rehennellä rahalla eikä materialla ja toivon ettei kukaan ole asiaa niin ymmärtänytkään.

Ymmärrän, että lukijan silmään saattaa vaikuttaa siltä, että elämä pyörii vain vaatteiden ympärillä. Näin ei asia todellakaan ole. Täällä raapaistaan vain pintaa, sillä harva haluaa henkilökohtaisia asioitaan netissä kuuluttaa. Juuri tästä syystä tulee kirjoiteltua tavallisista arkisista asioista ja niistä edullisista lastenvaatelöydöistä. Juuri oli lehdessä juttua nuoresta naisesta, jonka muotiblogi on noussut suureen suosioon. Samalla tavalla hän siellä esittelee itselleen ostamiaan vaatteita ja kenkiä (joita oli jo muistaakseni 200 paria). Mikä sitten tekee lastenvaatteiden ostamisesta ja siitä kirjoittamisesta pahempaa?

Tuolla keskustelupalstalla syyteltiin myös siitä, että viedään lapsilta aikaa kuvailemalla vaatteita ja kirjoittelemalla sitten tänne. Minulla ei ainakaan siihen ole päivällä aikaa, teen sen sitten kun lapset ovat nukkumassa. Yleensä ajankohta lähentelee puoltayötä, nyt poikkeuksellisesti kirjoitan päiväuniaikaan. Jokainen käyttäköön oman aikansa juuri niinkuin haluaa... minä olen täällä ja sinä voit tehdä jotakin muuta.

Jos siis haluat lukea blogiani, olet erittäin tervetullut! Otan mielelläni kaikenlaisia kommentteja vastaan, kunhan ne annetaan asiallisesti. Muistathan lukijana kuitenkin, että blogi ei ole yhtäkuin kirjoittaja. Kaikilla meillä on elämässä paljon muutakin ;)

Oikein ihanaa päivää kaikille!

3 kommenttia:

Kotiäiti kirjoitti...

Kyllä on melkoista keskustelua tosiaan tuolla av:llä!

Sini kirjoitti...

Just noin!hyvä postaus!Onnea muuten synttärisankarille!!

miitu kirjoitti...

Kiitos vaan onnitteluista!

Minua jäi siinä av:n keskustelussa jurppimaan se, että vedetään ihan omia johtopäätöksiä. Turha on toisten edesottamuksia ruotia, jos ei henkilöitä tunne. Mutta jokainen tosiaan omalla tavallaan.

Miestä muuten vähän nauratti, kun laitoin sen lukemaan keskustelun =)