torstai 4. maaliskuuta 2010

Hei hei silmälaseille?

Minulla on ollut silmälasit jo 24 vuotta. Ilman laseja näen selvästi vain noin 10 sentin päähän, miinusta on siis reippaasti. Vuosia sitten lupasin itselleni, että hakeudun laserleikkaukseen viimeistään sinä vuonna kun täytän 30. No, nyt on sitten se aika ;) Tänään tehtiin esitutkimus leikkausta varten ja varsinainen operaatio olisi sitten 3 viikon päästä. Kallista lystiä, joten täytynee hiukan jarrutella ostosten tekoa ja keskittyä enemmän ompelupuuhiin :) Mutta innolla odotan laseista eroon pääsemistä!

Eilen ehdin illalla ommella muutamat perushousut. Paljon muutakin on valmiiksi leikattuna ja pää on täynnä uusia ideoita. Kevätpipojakin täytyisi ehtiä tehtailemaan...

Housuja molemmille pojille. Tähtivelour Mjukatygeriltä, keltainen velour ja resori Myllymuksuilta. Musta resori Eurokangas.


Pojilla riittää edelleen vauhtia. Koko ajan mennään ja tehdään jotain. Useimmiten jotain pahaa. En ymmärrä mistä sitä virtaa tulee, itseä alkaa väsyttää jo pelkkä vierestä katsominen ;)

Hetkellinen rauhoittuminen ennen iltapuuroa. Paita Lindex ja housut Shampoodle.

Laatikoita on kiva tyhjentää ja vielä kivempaa on kiivetä sinne sisälle. Haalari Metsola.


Kuten moni muukin, minäkin tilasin heti viikko sitten Mini Rodinin uutuuksia, kun niitä alkoi nettikauppoihin ilmestyä. Suurin osa on tulossa Niilo Ilosta, mutta pari paitaa mitä sieltä ei saanut tulee sitten Oii Designilta. Tänään alkoi jo niin paljon kummastuttaa, kun Oii:lta ei kuulunut mitään, ei minkäänlaista tilausvahvistusta sähköpostiin. No, laitoinpa sitten sinne mailia ja kyselin missä vika. No, ilmeisesti sillä hetkellä kun olin tilauksen tehnyt, verkkokaupassa oli ollut jotain hämminkiä. Rahat veloitettiin kortiltani, mutta tilaus ei mennytkään aivan perille asti. Asia on nyt onneksi kunnosssa ja lupasivat lähettää vaatteet pikimmiten. Hyvä näin, sillä muuten olisi taas tarvinnut repiä muutamat verkkarit ;) Nyt sitten kuumeisesti odotellaan pandojen ja muiden ihanuuksien saapumista...

5 kommenttia:

S kirjoitti...

Onpa kivat nuo tähtivelourit!

Ja hienoa että pääset leikkaukseen=)

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Onnea silmäleikkaukseen! =)

OiiDesign laittoi viime viikon lopulla ainakin mulle sähköpostia että torstaina (eli eilen) saisivat noita vaatteita ja laittavat hetimiten postiin!

Aarre kirjoitti...

Mahtavaa. Sain mieheltäni 30-vuotislahjaksi silmäleikkauksen ja se on mahtavin asia, mitä olen koskaan saanut (näiden perhejuttujen lisäksi tietenkin). Kohta kolme vuotta on jo kulunut ilman laseja ja olen niiiiiiin tyytyväinen.

miitu kirjoitti...

Jarna: Kiitos ;)

Mrs Agatha: Minun tilaukseni oli tosiaan hävinnyt bittiavaruuteen. Rahat kyllä meni, mutta eivät tienneet koko tilauksesta ennen kun laitoin sinne mailia.

Aarre: Kiva kuulla muiden kokemuksia. Minäkin tosiaan odotan innolla laseista pääsemistä, toivottavasti leikkauksen tulos on se +-0 mihin luvattiin pyrkiä. Jännittää kyllä vähän, kun ajatus siitä että sarveiskalvoa ohennetaan laserilla on aika karmiva ;)

Wenla kirjoitti...

Ihanaa pääset silmäleikkaukseen =)

Täällä sama asia haaveena, ehkäpä tässä
muutaman vuoden päästä pääsisi.

Tsemppejä & Onnea leikkaukseen !

- Wanilja -