sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Ensimmäinen hammas

Rasmukselle puhkesi torstaina ensimmäinen hammas :) Ruokailut menivät jälleen kyseisen tapahtuman ansiosta ihan hulinaksi, mutta onneksi sille tällä kertaa on ihan selkeä syy. Toivottavasti jokaisen puhkeavan hampaan kanssa ei kuitenkaan olisi samanlaista kiukkua kuin nyt... Miska kun ei koskaan hampaiden tulosta ollut moksiskaan, ne vaan aina ilmestyivät suuhun :)

Tänään itsenäisyyspäivän vietto meni meidän osaltamme rauhallisesti, ihan vaan köllöteltiin kotona ja leikittiin. Omalla kohdalla köllöttely johtui aika pitkälti eilisistä tyttöporukan pikkujouluista, jotka veivät aika tehokkaasti mehut ;)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita (kuvan oton jälkeen poika muksahti alas sohvalta). Päällä Moonkidsin paita ja itsetehdyt joustofroteehousut.

7 kk pikkumies, olkapäällä vähän puklua niinkun isolla miehellä pitääkin olla :) Body H&M, housut itsetehdyt.

Ommella en ole ehtinyt muutamaan päivään ja nyt onkin tarkoitus mennä saumurin ääreen. Työn alle saattavat päästä myös perjantaina saapuneet Mjukatygeriltä tilatut kankaat. Osa valikoimissa olevista kankaita on juuri niitä, mistä Kameleont Designin vaatteitakin tehdään :=) Ensi kerralla mietin kaksi kertaa ennen kuin tuolta tilaan, postikulut olivat nimittäin aika suolaiset ja toimitus oli minun makuuni aika hidasta. Lisäksi kankaat tulivat ohueen muovipussiin pakattuna, joka oli tietysti mennyt kuljetuksessa rikki. Onneksi kankaat olivat kuitenkin ehjiä ja tahrattomia...

Tähtiä, tähtiä :)

3 kommenttia:

Vauhtivekaroiden äiti kirjoitti...

Meilläkin esikoiselle hampaat tulivat suuhun ihan huomaamatta, mutta kuopuksen kohdalla kyllä tiedettiin kun hampaita oli tulossa. Ei maistunut ruoka eikä uni..

Ihania kankaita! Tuo turkoosi tähtikangas taitaa olla juuri samaa kuin Kameleontin housuissa :)

miitu kirjoitti...

Niinpä, miksi molempien lasten kanssa ei voi päästä yhtä helpolla ;) Meillä on ihan kaikessa ollut pienemmän kanssa hankalampaa, koliikki nyt oli tietysti "pahin" kaikista.

Ja tuo turkoosi tähtivelour on juuri sitä samaa, mistä ne housut on tehty =) Kameleontin mallistossa on muistaakseni myös paita, joka on tuota kasan päällimmäistä monivärisillä tähdillä varustettua kangasta. On muuten tosi ihanan tuntuinen kangas =D

Annika kirjoitti...

Meillä Danskulle nyt puhjennut viides ja kuudes hammas eteen, eikä sitä oikeastaan olla huomattu. Kovin hyvin Dansku ei ole syönyt muutenkaan vähään aikaan, että ehkä sen siitä tiesi pikkasen, muuten ei oikeastaan ole oireillut :)