torstai 29. huhtikuuta 2010

Ostoksia ja muutama pipo (taas) ;)

Tänään oli sitten ne odotetut Tampereen Polarn o Pyret:n avajaiset. Odotin enemmän, joten pienoisen pettymyksen jouduin kokemaan. Avajaistarjoukset olivat lähes naurettavat ja valikoima oli suppea. Onhan se toki silti kiva, että kyseinen liike vihdoin tännekin saatiin. Ainakin on mahdollisuus hakea joku paita silloin tällöin, jos jotain kivaa uutta tulee. Yhtä paitaa ja bodya sieltä lähdin nyt hakemaan ja ne kyllä sain, vaikka monesta muusta olikin iltapäivällä jo oikeat koot loppu. Onneksi kesäkuun alussa on edessä kesän perinne, eli päivä Tukholmassa -risteily. Siellä Po.P:n liikkeessä kun on hiukan erilainen valikoima =)

Paita, body ja huivit Po.P. Paidassa ja bodyssa miellytti se, että niihin sopii minkä värinen alaosa tahansa ;)


Lindexillä myös piipahdettiin ystävän kanssa. Sieltä olisin tarvinnut Rasmukselle lyhythihaisen bodyn, mutta kaikista oli koko loppu :( Jotain kyllä sieltäkin löytyi ja vielä huomattavasti kukkaroystävällisemmällä hinnalla kuin Polarnilta.

Miskalle ohuet housut, jotka saa myös shortseiksi, t-paita kotipihaan ja kivan mallinen musta lippis. Rasmukselle ei löytynyt muuta kuin kahdet raikkaan väriset sukat. Kaikki Lindexiltä.


Pipoja on taas tullut muutama tehtyä, vaikka pääasiassa valmistumassa onkin vaihteeksi paitoja :) Kaula-aukon huolittelua vaille valmiina on nyt neljä paitaa. Pari tilausmyssyä on kuitenkin vielä tekeillä, ne olen luvannut sunnuntaihin mennessä saada valmiiksi. Tiukkaa kyllä tekee, kun pitäisi Rasmuksen synttärijuhliakin valmistella. Mutta eiköhän tästä selvitä ;)

Pilvipipot lähtivät tilauksesta Edlalle.

Viidakkopipot omille pojille.


Tuntuu ihan oudolta, että meidän vauva täyttää ensi tiistaina 1v. Aika on mennyt hurjan nopeasti, paljon nopeammin kuin Miskan ollessa pieni. Ehkä tuo johtuu siitä, että päivissä on nyt kahden pojan kanssa paljon enemmän vauhtia kuin yhden kanssa. Hurjalta tuntuu sekin, että kolmen kuukauden päästä pitäisi palata töihin. Ihan hyvillä mielillä palaan (olenhan siellä välillä käynyt "sijaistamassakin"), mutta jotenkin sekin on nyt vaikeampaa. Olisi kiva pikkuhiljaa tietää sekin, mihin pojat menevät hoitoon, mutta sitä tietoa taitaa joutua odottelemaan vielä pari kuukautta. Jotenkin tuo tieto hoitopaikasta helpottaisi, mutta ei voi muuta kuin tyytyä odottelemaan...



ps. Huutikseen on taas lisäilty uutta. Sieltä löytyy mm. Lindexin siilipaita 104 cm, Po.P body+leggarit setti 80 cm ja Tutan retronorsu-leggareita.

1 kommentti:

Annika kirjoitti...

Petyin minäkin PO.Piin, ensinnäkin luulin, että se tulee vanhan Vapaa Valinnan tilalle, jolloin kauppa olisi ollut paljon suurempi. Valikoima oli plääh ja hinnat kovat. Olen tottunut Hesan aletankoihin, joten oli aika järkytys ettei tavallista yksiväristä teepparia saanut alle 10€:lla. Noh, onneks se on koskarissa, jonne tosi harvoin menen, voi suosilla jättää käymättä ennen kuin alkaa alet :)