tiistai 3. marraskuuta 2009

Sieniä, kukkasia, ompeluksia ja vaikka mitä...

Muutamaan päivään en olekaan tänne ennättänyt, kun on ollut niin paljon kaikenlaista touhua. Rasmuksen korvatulehduskin on aiheuttanut paljon murhetta; antibiootista tuli paha ripuli, syöminen lakkasi lähes kokonaan ja jouduttiin käymään uudestaan päivystyksessä. Kuuri sitten lopetettiin jo 3 päivän jälkeen, vaikka sen piti olla viikon kuuri. Muuten pikkumies meni lääkkeen lopetuksen jälkeen parempaan päin, mutta syöminen on yhtä taistelua. Huoh, toivottavasti tämä kohta helpottaisi.

Ommellakaan en ole kunnolla ehtinyt, mutta muutaman sentään olen saanut valmiiksi. Läjä keskeneräisiäkin on odottamassa, jos taas aikaa löytyisi. Viikonloppua siis odottelen =)

Liikkuva ja höpöttävä kohde on aika haastava =) Jalassa omatekoiset housut joustofroteesta ja Moonkidsin paita.

Ensimmäinen pipotekele valmistui fleecestä. Muuten olen ihan tyytyväinen, mutta ensi kerralla täytyy kuva sijoittaa johonkin toiseen kohtaan, kun tuossa jää vähän piiloon.

Moni muukin on tänään blogannut Dunsin uutuuksista, mutta esittelen nyt minäkin ne vielä. Meillekin siis kotiutui tänään talviuutuuksista punaiset sienipaidat ja keltaiset paidat, joissa on kukkia ja lehtiä. Molemmat olivat minun silmääni ihanat, jonkun toisen mielestä saattavat olla aika tyttömäiset ;D

Paidat Duns.

Tänään oltiin poikien kanssa aamulla ensimmäistä kertaa perhekerhossa. Näistä kun ei täälläpäin erityisesti ilmoitella, niin on mennyt moinen minulta ihan ohi. Onneksi naapuri aiheesta vinkkasi ja mentiinkin sinne tänään porukalla. Paljonhan siellä oli äitejä lapsineen ja melkoinen hulinakin. Miska kyllä nautti olostaan, kun ympärillä riitti säpinää ja kaikenlaisia leluja :) Yritetään nyt ottaa ihan jokaviikkoiseksi tavaksi tuo kerho, onhan se meille kaikille mukavaa vaihtelua.

Loppuun vielä suuret kiitokset Wiltsulle ihanasta lukija-arvonnan palkinnosta! Voitin siis turkoosin Ej Sikke Lej:n kassin, joka saapui meille tänään postin mukana. Miska meinasikin heti omia kassin itselleen, mutta tällä kertaa äiti vei voiton ja sai pitää kassin itse ;)

4 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Minä en ole vielä edes tilannut uusia Dunseja, vaikka nuo on NIIN ihanat!! Täytyy äkkiä naputella tilausta menemään. ;)
Eikä muuten ole yhtään tyttömäiset, höpsis! :)

Kotiäiti kirjoitti...

Perhekerhoa olen minäkin miettinyt, täytyypä nyt oikein ottaa asiaksi se homma. Nuo paidat eivät ole ollenkaan tyttömäiset! :)

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Komppaan Miaa: Dunsin paidat on ihania! =)

Wiltsu kirjoitti...

Kiva että kassi oli mieleinen =) Ja nuo Dunsin paidat ovat niiiiin ihanat!!