perjantai 30. huhtikuuta 2010

Pilviä

Pilviä on nyt ommeltu kolmessa värissä. Vielä olisi laatikoissa pari väriä, joista ei ole vielä syntynyt mitään :)

Tädin työkaverille tilauksesta kaksi pipoa. Molemmat on ommeltu niin, että niitä voi käyttää myös yksivärinen "vuoripuoli" päällepäin.
Kankaat: pilvet Jny Design, vuorikankaat Eurokangas


Miskalle juna- ja pilvipaidat.
Kankaat: Jofotex ja Jny Design


Rasmukselle myös junia sekä vihdoin kasaan saatu walmet-paita. Ruskea-keltainen yhdistelmänä alkaa jo kyllästyttää, joten lopulle kankaalle täytyy miettiä jotain muuta käyttöä kuin meidän vaatekaappien täydennys.
Kankaat: Jofotex ja Metsola


Nyt vihdoin nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä puhaltelemaan ilmapalloja ;)

torstai 29. huhtikuuta 2010

Ostoksia ja muutama pipo (taas) ;)

Tänään oli sitten ne odotetut Tampereen Polarn o Pyret:n avajaiset. Odotin enemmän, joten pienoisen pettymyksen jouduin kokemaan. Avajaistarjoukset olivat lähes naurettavat ja valikoima oli suppea. Onhan se toki silti kiva, että kyseinen liike vihdoin tännekin saatiin. Ainakin on mahdollisuus hakea joku paita silloin tällöin, jos jotain kivaa uutta tulee. Yhtä paitaa ja bodya sieltä lähdin nyt hakemaan ja ne kyllä sain, vaikka monesta muusta olikin iltapäivällä jo oikeat koot loppu. Onneksi kesäkuun alussa on edessä kesän perinne, eli päivä Tukholmassa -risteily. Siellä Po.P:n liikkeessä kun on hiukan erilainen valikoima =)

Paita, body ja huivit Po.P. Paidassa ja bodyssa miellytti se, että niihin sopii minkä värinen alaosa tahansa ;)


Lindexillä myös piipahdettiin ystävän kanssa. Sieltä olisin tarvinnut Rasmukselle lyhythihaisen bodyn, mutta kaikista oli koko loppu :( Jotain kyllä sieltäkin löytyi ja vielä huomattavasti kukkaroystävällisemmällä hinnalla kuin Polarnilta.

Miskalle ohuet housut, jotka saa myös shortseiksi, t-paita kotipihaan ja kivan mallinen musta lippis. Rasmukselle ei löytynyt muuta kuin kahdet raikkaan väriset sukat. Kaikki Lindexiltä.


Pipoja on taas tullut muutama tehtyä, vaikka pääasiassa valmistumassa onkin vaihteeksi paitoja :) Kaula-aukon huolittelua vaille valmiina on nyt neljä paitaa. Pari tilausmyssyä on kuitenkin vielä tekeillä, ne olen luvannut sunnuntaihin mennessä saada valmiiksi. Tiukkaa kyllä tekee, kun pitäisi Rasmuksen synttärijuhliakin valmistella. Mutta eiköhän tästä selvitä ;)

Pilvipipot lähtivät tilauksesta Edlalle.

Viidakkopipot omille pojille.


Tuntuu ihan oudolta, että meidän vauva täyttää ensi tiistaina 1v. Aika on mennyt hurjan nopeasti, paljon nopeammin kuin Miskan ollessa pieni. Ehkä tuo johtuu siitä, että päivissä on nyt kahden pojan kanssa paljon enemmän vauhtia kuin yhden kanssa. Hurjalta tuntuu sekin, että kolmen kuukauden päästä pitäisi palata töihin. Ihan hyvillä mielillä palaan (olenhan siellä välillä käynyt "sijaistamassakin"), mutta jotenkin sekin on nyt vaikeampaa. Olisi kiva pikkuhiljaa tietää sekin, mihin pojat menevät hoitoon, mutta sitä tietoa taitaa joutua odottelemaan vielä pari kuukautta. Jotenkin tuo tieto hoitopaikasta helpottaisi, mutta ei voi muuta kuin tyytyä odottelemaan...



ps. Huutikseen on taas lisäilty uutta. Sieltä löytyy mm. Lindexin siilipaita 104 cm, Po.P body+leggarit setti 80 cm ja Tutan retronorsu-leggareita.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Lauantain tunnelmia ja vähän kokeilua

Eilen perjantaina meidän moppitukkaisesta otuksesta kuoriutui ihan oikea pikkupoika! Miskan ihana kummitäti kävi leikkaamassa reippaasti ylikasvaneen kuontalon ja voi kuinka ihanalta taas näyttikään! Tänä aamuna kun Miska heräili sängystään, huomasi myös pojan olevan tyytyväinen. Ensimmäiset sanat aamulla olivat nimittäin: "Äiti kato! Hieno tukka!" ja samalla hieroi uutta hiusmalliaan ;) Terkut siis kummitädille!

Miska ja hieno uusi tukka.
Paita Moonkids, housut omatekoiset.


Vaikka perjantaina olin hiki hatussa siivonnut, oli Rasmus tänään vähän toista mieltä toimituksen onnistumisesta.

Tässä äiti sulle rikkalapio...
Body H&M, potkarit omia tekosia.


Piporintamalla tapahtuu taas. Olen ihan totaalisesti ihastunut beanie-mallisiin pipoihin ja pitihän sellaisen tekemistä sitten kokeillakin. Koeversio syntyi "ei mitään väliä" -kankaasta, tarkoituksena oli vain testata mallia. Pipo onnistui lähes erinomaisesti, vaikka itse sanonkin ;) Pipo oli mitoitettu Miskalle, mutta koska malli ei suostunut pysymään paikallaan, joutui pikkuveli toimittamaan tätä virkaa.

Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta pipon malli on kuitenkin tuollainen reilusti takaraivolta pussittava.


No, Miska sitten kuitenkin ihastui uuteen pipoonsa ja halusi sen päähänsä kun lähti mummulle yökylään =)

Mummulle lähdössä. Ohjelmassa Miskan mukaan: "rakentaa leekoista taloja autoja".
Haalari Reimatec.


Muina ompeluksina lähipäivinä on ollut lähinnä tilauspipot. Paitoja olen pojille valmiiksi kyllä leikannut, toivottavasti niitä ehtisi huomenna ommella. Telkkarin ääressä olen kuitenkin kutonut mm. molemmille pojille raitapipot (näin on käynyt, en enää pysty olemaan tekemättä mitään).

Raitapipo Novitan FlipFlop-langasta. Malli jälleen suhteellisen yhteistyökyvytön :)


Ilta oltiin tänään Rasmuksen kanssa kahdestaan, isi kun karkasi kaupungille. Rasmus selvästi nautti siitä, että sai äidin huomion kokonaan itselleen. Naurettiin, touhuttiin, leikittiin ja oltiin piilosilla. Äidillekin jäi tästä niin hyvä mieli, normaalipäivinä kun energia menee lähinnä yleisen järjestyksen ylläpitoon ;)

Näissä tunnelmissa tänään. Huomenna taas talossa kaikki koolla ja volyymi sen mukainen.


ps. Huutikseen on lisätty ihanuuksia. Lisää tulossa lähipäivinä.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Pötköttelyä

Poikien uusin leikki on aika letkeä ;) Sohvalta vedetään lattialle kaikki mahdolliset tyynyt. Lisäksi haetaan tyynyjä pitkin taloa lisää. Tyynyillä sitten pötkötellään, niiden taakse mennään piiloon ja jäädään niiden väliin jumiin.

Ensin haetaan hyvää paikkaa. Kaikki tyynyt eivät joka päivä ole yhtä hyviä pötköttelyyn.

Kun oikea tyyny löytyy, haasteena on löytää oikea asento.

Välillä voidaan vähän halia, että taas jaksaa.
Miskan paita itsetehty (Myllymuksujen norsut-joustofrotee), fleecehousut H&M. Rasmuksen body Lindex, velourhousut Ellos.


Mitään erityistä en ole lähiaikoina ostellut. Viime viikonloppuna poikkesin kuitenkin äitini kanssa Ideaparkissa, josta mukaan lähti pari löytöä. Jesper&Juniorin aletangosta löytyi vielä oransseja Jonathanin haalareita ja pakkohan sellainen oli ostaa Rasmukselle jemmaan. Äiti sponsoroi Miskalle syksyksi Nicolas-takin, joka oli tarjouksessa -10e.

Nicolas-takki ja Jonathan vk-haalari. Molemmat Jesper&Juniorista.


Ensi viikolla aukeaa sitten Tampereen Polarn o Pyret. Sieltä voisi käydä jotain pientä katsomassa ;)

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Uutta kotia etsivät...

... vielä nämä pipot. Paljon niitä on mennyt, mutta vielä riittää jos joku on kiinnostunut :)


Neulepipot, koko py 50-53 (8-10 e/kpl)

Trikoota ja joustofroteeta, koko py 50-53 (6-8 e/kpl)

Neulepipoja, koko py 50-52 (8 e/kpl)

Trikoota ja joustofroteeta, koko py 48-50 (6-8 e/kpl)

Neulepipot, koko py 46-49 (8-10 e/kpl)


Jos siis olet valmis tarjoamaan jollekin pipolle kodin, laita ihmeessä sähköpostia (vauhtiajavaatteita@gmail.com)!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pipoja kaupan ;)

Meidän osaltamme peräkonttikirppikselle meno peruuntui aamuisen surkean sään vuoksi. Myyntiin tekemäni, edellisen postauksen, pipot ovat siis vailla uutta kotia ;) Jos olet jostain piposta kiinnostunut, kannattaa toimia nopeasti! Hinnat eivät päätä huimaa ja kokoluokissa löytyy valinnanvaraa. Tähän tai sähköpostiin voi kiinnostuneet laitella viestiä. Muuten alan niitä pikkuhiljaa naputella huutikseen...

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Maistiaisia ;)

Blogissa on ollut muutaman päivän hiljaista, sillä pipotehdas on pyörinyt täysillä kaikki illat ja yöt. Rangaistuksena tästä työnteosta olen saanut myös 4 päivää kestävän migreenikohtauksen. Mutta nyt on urakka hoidettu ja tässä vähän maistiaisia siitä, mitä on myynnissä sunnuntaina Tampereella keskustorin peräkonttikirppiksellä...


Tytöille hempeitä neulepipoja useammassa koossa

Joustofroteeta, velouria ja trikoota. Jälleen useita kokovaihtoehtoja.

Trikoopipoja

Ja lisää neulepipoja raikkaissa väreissä


Eli tervetuloa ostoksille ja muutenkin jutulle (olen itse paikalla n. klo 12 eteenpäin, sitä ennen myynnin hoitaa täti ja serkku)! Ja näitä vastaavia pipoja voi kysellä myös täällä, jos nyt ei sunnuntaina paikalle pääse ja olisi jostain kiinnostunut ;)