torstai 19. marraskuuta 2009

Keltaista, vihreää, apinoita ja kettuja

Tällä viikolla on taas tullut postin mukana kasa kankaita. Uudella saumurilla on tosi näppärä ja mukava ommella, mutta peitetikki ei vaan suostu kanssani yhteistyöhön. Kone ompelee kyllä peitetikkiä, mutta jostain syystä ompeleen sekaan ilmestyy ylimääräisiä lankoja, joiden takia ompelutyö jää jumiin kangasta syöttäviin "hampaisiin" (juu, ja tällä on ihan hienokin nimi eli differentiaalisyöttö). Tätä samaa sattuu joskus perusompelukoneenkin kanssa, mutta tässä ongelma on jokaisella kerralla. Jos joku viisaampi tietää että missä mahtaa olla vika, kertokaa ihmeessä! Toistaiseksi ei auta muuta kuin yrittää selvittää, mitä olen kenties tehnyt väärin. Edelleen työt, joihin haluaisin huolittelun peitetikillä, odottavat surullisena pinossa pöydällä :(

Joustofroteena apinoita, kettuja ja karhuja sekä oliiveja. Tilattu täältä.

Trikoota ja velouria Myllymuksuilta.

Myllymuksuilta tilattu keltainen velouri suorastaan aneli päästä vaatteeksi, joten siitä oli heti tehtävä jotain. Rasmus saikin sitten retrohenkisen haalarin, johon laitoin vielä polvien kohdalle "vahvikkeet" ruskeasta velourista. Kanttaukset tein myös ruskealla resoorilla. Kanttaus karkaili lähes joka käänteessä paininjalan alta, jonka vuoksi se haalarin sisäpuolelta kulkee vähän miten sattuu. Mutta onneksi se ei näy päällepäin :) Tästä kuitenkin taas oppi jotain: ensi kerralla ompelen resoorin ensin kankaaseen kiinni ja käännän ja ompelen huolitellen vasta sen jälkeen.

Haalarit velourista, kaava oma mukaelma Me&I:n haalareista.

Huomenna toivottavasti ehtii taas ommella lisää, kunhan muksuille ei tule possurokotteesta mitään kummempia sivuvaikutuksia. Lauantaina onkin sitten tiedossa mahtava ilta! Pojat menevät hoitoon ja Miskan kummit, meidän tärkeimmät ystävämme, tulevat meille viettämään iltaa (ja yötä). Tarkoituksena on nautiskella ruuan, viinin, saunan, pelien ja tietenkin juoruilun merkeissä. Tällaista irtiottoa arjesta on odotettu kauan, joten sitä odotetaan innolla ;)

Kiirettä, kiirettä...

Jälleen kerran asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi =)

Viime päivät on menneet vauhdikkaasti poikien känkkäränkkäilyn ja uuden saumurin kanssa puuhaillessa. Ompelutöistäkään en ole mitään saanut loppuun asti valmiiksi, vaan kaikki lojuvat pöydällä enemmän tai vähemmän keskeneräisinä. Jospa jouluun mennessä saisi jotain tehtyä...

Viime viikolla kuitenkin valmistui yksi paita Rasmukselle, josta en ole vielä kuvaa laittanut. Paita on tehty "vanhoilla koneilla" ruskeasta velourista ja myös paitaan aplikoitu orava on velouria. Aika jouluinen on väreiltään, mutta mikäs sen mukavampaa ;)


Eilen poikkesin kurjan päivän jälkeen piristämässä itseäni missäs muualla kuin Lindexillä. Valikoima oli edelleen surkea, mutta löytyi sieltä uutuuksista Miskalle hauska dino-kuvioinen pyjama (dinot on siis kovasti pop) ja Rasmukselle kokohaalari, jota olen monesti aiemminkin ollut ostamassa ja aina se on kuitenkin jäänyt kauppaan. Ei se päivä näiden ostosten myötä paremmaksi muuttunut, mutta ehkä hetkeksi sai hymyn huulille =D

Pyjama ja kokohaalari Lindexiltä.

Mutta se siitä tällä kertaa... nyt nukkumaan!


ps. Ei, en ole unohtanut lupaamaani lukija-arvontaa. Arvonta starttaa vielä tällä viikolla, kunhan löydän jostain aikaa enemmän kuin kaksi minuuttia...

lauantai 14. marraskuuta 2009

Äidin uusi lelu :)

Nopea postaus uudesta "lelusta" :) Tänään tosiaan kävin anopin kanssa Kädentaidot-messuilla, joiden tarjonta ei kyllä ihan vastannut odotuksia. Muutaman pienen (ja jopa tarpeellisen) ostoksen kuitenkin tein. Tärkein näistä oli uudenuutukainen peitetikkisaumuri! Kyseinen kone on siis Pfaff Coverlock 3.0 ja ainakin ohjekirjan mukaan todellinen helmi ;)

Kuva täältä.

Nyt vaan täytyy pikaisesti leikata kankaat valmiiksi, että pääsee huomenna koeajolle =) Muutaman ompeluksen sain loppuviikosta valmiiksi "vanhoilla" koneilla, mutta nyt ei malta niitäkään täällä esitellä. Palaan ompeluksiin siis myöhemmin! Nyt laitan sakset laulamaan ;)

tiistai 10. marraskuuta 2009

Kummallisia nukahtamispaikkoja

Molemmat pojat ovat olleet jo pari päivää nuhaisia ja tänään onkin sitten pyyhitty räkää oikeen urakalla. Sitä pyyhitään hihaan, sukkaan, verhoihin ja sohvaan. Paperiin sitä ei voi pyyhkiä, koska paperi on paha. Paperia kuuluu juosta karkuun ja samalla kiljua. Voi kuinka kivaa!

Rasmus on flunssanpoikasen vuoksi ollut ehkä vähän väsyneempi ja niinpä kesken touhuamisen on tullut helposti uni. Kun ryömii ympäriinsä kaikkialla mihin vain pääsee, nukkumispaikatkin saattavat olla vähän hassuja.

Isoveljen huoneesta löytyi kiva pehmoilla vuorattu teltta, jonne oli mukava kaikessa rauhassa torkahtaa.

Tyhjä lelukoppa on kuin pieni pesä.

Edit. Huutiksesta löytyy joitakin pieneksi jääneitä vaatteita koossa 74 cm ja lisää on lähipäivinä tulossa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Viikonlopun ompelukset

Tällä kertaa luvassa paljon kuvia, mutta köyhästi tekstiä ;) Viikonloppu on ollut taas todella kiireinen ja on tullut myös nukuttua huonosti. Ajatus ei siis oikein kulje, mutta yritän kuitenkin tuottaa jotakin järkevää...

Lauantaina käytiin päivällä Ideaparkissa (taas) ja pari ihan pientä ostosta sieltä löytyi. Reissun perimmäinen tarkoitus oli hakea Rasmukselle pari perusbodya yksivärisenä. En tykkää sotkea kuvioita liikaa keskenään ja kaikki meidän kaapista löytyneet sopivankokoiset bodyt olikin kuviollisia. Ostin sitten myös Jesper&Juniorista Miskalle topparukkaset ja Rasmukselle Lindexin alehyllystä kumpparit kevääksi vähän alle 7 eurolla.

Bodyt H&M, kumisaappaat Tretorn by Lindex ja topparukkaset Hans Company.

Lauantaiyö menikin sitten ommellessa :) Kolmeen asti yöllä tuli touhuttua saumurin ja ompelukoneen kimpussa, tuloksena Rasmukselle toiset "retrohaalarit" ja Miskalle paita. Haaveissa on edelleen se peitetikkisaumuri/peitetikkikone, kun sillä saisi nuo hihansuut ja kaula-aukon siistimmin viimeisteltyä. Mutta haaveena se varmaan pysyy vielä hetken aikaa, ellen sitten jostain löydä todella halpaa konetta ;)

Paita Myllymuksujen kaarat-joustofroteesta. Malli oma. Housut Lindexin perusvelourit.

Haalarit Myllymuksujen joustofroteeta. Tällä kertaa vetoketju edessä ja lahkeensuissa myös kanttaus resoorilla. Kaava Ottobre 1/2005 hieman muokattuna.

Tänään sain myös napattua jonkinlaiset kuvat pojista edellisessä postauksessa esiteltyjen fleecehattujen kera. Kumpikaan malleista ei taaskaan ollut kovin yhteistyökykyinen, joten kuvat on mitä on ;)

Miskalla on kiire lähteä pappaa katsomaan.

"No en varmaan katso kameraan!"

lauantai 7. marraskuuta 2009

Meet the Merlins :)

Tänään on sitten saatu tännekin lunta. Koko päivän on tuprutellut ja maassa onkin jo kymmenisen senttiä valkoista peitettä. Lumisateen kunniaksi saatiin myös sähkökatko, joka ilahdutti meitä sopivasti illallisaikaan. Viime talvesta viisastuneena olen laittanut kaikki kynttilät, taskulamput ja tulentekovälineet samaan kaappiin, josta sitten oli helppo napata oikeat välineet ja luoda kotiin tunnelmavalaistus. Miska sai pienimuotoisen paniikkikohtauksen kun koko talo meni pimeäksi, mutta Rasmus sen sijaan touhusi tyytyväisenä keittiön pöydän alla ;)

Eilen ja tänään olen saanut jopa vähän ommeltua. Ensimmäiset "retrohaalarit" valmistuivat, mutta olivat vielä vähän liian suuret Rasmukselle. Hiukan sopivammat saan toivottavasti työn alle huomenna. Nämä on tehty ihan harjoittelumielessä, enkä jaksanut edes kohdistaa velourkankaan raitoja :)

Haalarit Eurokankaan velourista, kaava Ottobre 1/2005.

Tänään oli puolestaan hattujen vuoro. Molemmat pojat saivat fleecestä hatut, jotka toivat minulle mieleen Merlin - velhon (Disneyn Miekka kivessä-elokuvasta). Valmistumishetkellä molemmat pojat olivat jo nukkumassa, joten nyt en saanut kuvattua niitä mallien päässä. Yritetään sitä huomenna...

Hatut fleeceä, malli oma.

Aikaisemmin lupailin lukija-arvontaa, kun rekisteröityneitä lukijoita tulee lisää. Noh, kävijöitä täällä kuitenkin on vaikka lukijat eivät lisäännykään ;) Siksi tulinkin siihen tulokseen, että arvonta pyörähtää käyntiin kun 2000 käyntiä tulee täyteen. Kannattaa siis piipahtaa toistekin =D

tiistai 3. marraskuuta 2009

Sieniä, kukkasia, ompeluksia ja vaikka mitä...

Muutamaan päivään en olekaan tänne ennättänyt, kun on ollut niin paljon kaikenlaista touhua. Rasmuksen korvatulehduskin on aiheuttanut paljon murhetta; antibiootista tuli paha ripuli, syöminen lakkasi lähes kokonaan ja jouduttiin käymään uudestaan päivystyksessä. Kuuri sitten lopetettiin jo 3 päivän jälkeen, vaikka sen piti olla viikon kuuri. Muuten pikkumies meni lääkkeen lopetuksen jälkeen parempaan päin, mutta syöminen on yhtä taistelua. Huoh, toivottavasti tämä kohta helpottaisi.

Ommellakaan en ole kunnolla ehtinyt, mutta muutaman sentään olen saanut valmiiksi. Läjä keskeneräisiäkin on odottamassa, jos taas aikaa löytyisi. Viikonloppua siis odottelen =)

Liikkuva ja höpöttävä kohde on aika haastava =) Jalassa omatekoiset housut joustofroteesta ja Moonkidsin paita.

Ensimmäinen pipotekele valmistui fleecestä. Muuten olen ihan tyytyväinen, mutta ensi kerralla täytyy kuva sijoittaa johonkin toiseen kohtaan, kun tuossa jää vähän piiloon.

Moni muukin on tänään blogannut Dunsin uutuuksista, mutta esittelen nyt minäkin ne vielä. Meillekin siis kotiutui tänään talviuutuuksista punaiset sienipaidat ja keltaiset paidat, joissa on kukkia ja lehtiä. Molemmat olivat minun silmääni ihanat, jonkun toisen mielestä saattavat olla aika tyttömäiset ;D

Paidat Duns.

Tänään oltiin poikien kanssa aamulla ensimmäistä kertaa perhekerhossa. Näistä kun ei täälläpäin erityisesti ilmoitella, niin on mennyt moinen minulta ihan ohi. Onneksi naapuri aiheesta vinkkasi ja mentiinkin sinne tänään porukalla. Paljonhan siellä oli äitejä lapsineen ja melkoinen hulinakin. Miska kyllä nautti olostaan, kun ympärillä riitti säpinää ja kaikenlaisia leluja :) Yritetään nyt ottaa ihan jokaviikkoiseksi tavaksi tuo kerho, onhan se meille kaikille mukavaa vaihtelua.

Loppuun vielä suuret kiitokset Wiltsulle ihanasta lukija-arvonnan palkinnosta! Voitin siis turkoosin Ej Sikke Lej:n kassin, joka saapui meille tänään postin mukana. Miska meinasikin heti omia kassin itselleen, mutta tällä kertaa äiti vei voiton ja sai pitää kassin itse ;)